TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008TanssivuorotAloitimme sunnuntain tanssivuorot 13.1.2008 ja kevään viimeinen tanssivuoro oli 18.5.2008. Traditional Country Western Dance Competition ja rivitanssiristeilyn viikonloput pidimme vapaata. Samoin lomailimme hiihtoloman, pääsiäisen ja äitienpäivän tienoilla. Kesäloman jälkeen aloitimme pitkästä aikaa kaksi ryhmää - aivan uusi alkeisryhmä kokoontui torstaisin ja sunnuntaisin jatkui perinteinen jatkoryhmä. Alkeisvuoro aloitti 4.9.2008 ja sunnuntaivuorot alkoivat seuraavalla viikolla 14.9.2008. Syksyn viimeinen tanssikerta pidettiin 14.12.2008 molempien ryhmien yhteisten joulutanssien merkeissä. Isänpäivä viikonloppu pidettiin vapaata. TapahtumatHelmikuun alussa 9.2.2008 oli 2 tapahtumaa samaan aikaan; Country Lahden järjestämät 4. Perinteisen Rivitanssin kilpailut ja maailman pienin kantrifestivaali Teiskon Velaatassa. Kummastakin tilaisuudesta löytyi meidän yhdistyksemme edustajia. Tänä vuonna oli 19. - 20.4.2008 Booming Bootsien rivitanssiristeilyn 10-vuotisristeily ja yhdistys järjesti perinteisesti yhteiskuljetuksen Pirkanmaalaisille tanssijoille. Meidänkin yhdistyksemme oli hyvin edustettuna. Yhdistyksellä oli keväällä kaksi esiintymistä uuden uutukaisissa, talkoovoimin tehdyissä esiintymisasuissa. Näkyvyyttä ja mahdollisesti uusia innokkaita tanssijoita haettiin esittämällä useamman tanssilajin potpuri Kangasalan Markkinoilla 24.5.2008 ja hieman isommalla joukolla olimme mukana myös markkinoiden kulkueessa. Toinen esiintyminen oli heti kesän kynnyksellä Esko Lovikan 50-vuotisjuhlissa. Kesällä kävimme opettamassa polttariporukalle Love Trickin esiintymisnumeroksi häihin - morsian ei tosin ollut kyseisestä esiintymisnumerosta tietoinen, saati siitä, että itsekin on ko. esiintymisryhmässä mukana. Syksyllä pidimme opetustuokion PIRKON opiskelijoille. Lisäksi esiinnyimme lokakuussa 40-vuotisjuhlissa varsin tutussa ympäristössä eli Suoraman Työväentalolla. Vielä välipäivinä esiinnyimme Yrittäjien pikkujouluissa Kuhmalahden Suojalla. Yhdistyksen toiminnastaHallituksella oli keväällä 3 kokousta. Ensimmäisessä kokouksessa 3.2.2008 järjestäydyimme ja valmistelimme kevätkokousta eli kävimme lävitse tilinpäätöksen & toimintakertomuksen. Toisessa kokouksessa 3.4.2008 keskustelimme yhdistyksen esiintymisistä ja esiintymisasujen hankinnasta ja kolmannessa kokouksessa 17.5.2008 suunnittelimme syksyn 2008 toimintaa ja lukujärjestystä. Rivitanssiyhdistyksen kevätkokous pidettiin 9.3.2008. Siellä sovittiin myöskin siitä, että hallitus valmistelee sääntömuutoksen, jonka mukaan yhdistyksellä on vain yksi vuosikokous syys- ja kevätkokouksen sijaan. Yhdistys vaihtoi web-sivujen hotellipaketin edullisempaan, mutta parempaan vaihtoehtoon huhtikuussa. Sigmaticiltä oli tullut myyntiin uusi paketti, missä levytila kasvoi 100 Mt:stä 512 Mt:hen ja liikennerajoitus 3 Gt/kk 5 Gt/kk:een. Entisen Sigmatic 50 palvelun sijasta on käytössä Active Linux. Syksyn mittaan uudistimme myös koko sivuston ulkoasun ja rakenteen. Kiitokset yhdistyksen jäsenille, jotka olivat innokkaasti mukana kuvaussessiossa! Yhdistys huolehti tanssiohjaajiemme koulutuksesta maksamalla TLD1-kurssin Hellevi Lahden, Minna Nuutilan, Mia Tiilikaisen ja Riikka Vallin TLD1-kurssin osallistumismaksun. Kurssi järjestettiin 4.5.2008 Lohjalla ja opettajana toimi Ari Ahrapalo. Yhdistyksellä oli ylimääräinen kokous 5.10.2008. Siellä sovimme sääntömuutoksesta koskien yhdistyksen syys- ja kevätkokousta. Jatkossa meillä on vain yksi vuosikokous, joissa käydään entiset syys- ja kevätkokouksen asiat kerralla. Syksyllä hallitus ei pitänyt lainkaan erillistä kokousta, koska joulutanssien järjestelyt yms. hoituivat tanssituntien lomassa keskustellen. JäsenkirjeetVuoden aikana lähetettiin jäsenistölle 2 jäsenkirjettä. |
|