TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007TanssivuorotAloitimme sunnuntain tanssivuorot 14.1.2007 ja tanssit jatkuivat 29.4.2007 asti. Traditional Country Western Dance Competition ja rivitanssiristeilyn aikaan pidimme vapaata. Samoin lomailimme hiihtoloman ja pääsiäisen tienoilla. Kesäloman jälkeen sunnuntaivuorot alkoivat 2.9.2007 alkaen ja viimeinen tanssikerta oli 9.12.2007. Isänpäivä viikonloppu pidettiin vapaata.. TapahtumatHelmikuun alussa 3.2.2007 oli Country Lahden järjestämät 3. Perinteisen Rivitanssin kilpailut, johon mekin perinteisesti osallistuimme yleisönä. Jokakeväisellä Booming Bootsien risteilyllä tanssimme urakalla 21.–22.4.2007. Keskellä kesää 6.- 9.7.2007 löytyi muutama innokas lähtijä Pärnun kantrifestivaaleille. Syyskuussa 22.9.2007 kokosimme esiintymisporukan ja lähdimme esiintymään, opettamaan ja muuten vaan tanssimaan koko illaksi Vehkajärven Touhulan Country-iltaa. Tapahtuma oli yksi Vehkajärven nuorisoseuran 90-vuotisjuhlatapahtumista. Palkkiona hyvä mieli ja väsyneet jalat! Samainen esiintymisryhmä sai toisenkin keikan, tällä kertaa suuntana oli Rämsöö ja Kantri ry:n 10 vuotisjuhla. Meidän vuoromme oli hämmentävästi heti kunnanjohtajan vakavahenkisen puheen jälkeen. Siitä huolimatta uskaltauduimme hihkumaan, vaikka pystyssä pysyminen vähän jännittikin. KokouksetHallituksella oli keväällä 2 kokousta. Ensimmäisessä kokouksessa 21.1.2007 järjestäydyimme ja toisessa kokouksessa 11.2.2007 valmistelimme kevätkokousta eli kävimme lävitse tilinpäätöksen & toimintakertomuksen. Rivitanssiyhdistyksen kevätkokous pidettiin 29.4.2007. Syksyllä hallitus kokousti myös 2 kertaa. Ensimmäisessä kokouksessa 19.8.2007 suunnittelimme syksyn tanssikuvioita ja toisessa kokouksessa 25.11.2007 valmistelimme syyskokousta eli kävimme lävitse vuoden 2008 budjetin ja toimintasuunnitelman. Syyskokous järjestettiin viimeisen tanssikerran yhteydessä 9.12.2007. JäsenkirjeetVuoden aikana lähetettiin jäsenistölle 2 jäsenkirjettä. |
|