Jäsenkirje 2/2008LET´S DANCE!Syksy saapuu ja rivitanssi alkaa, siis kaikki runsain joukoin Suoraman työväentalolle tanssimaan. Tänä syksynä alkaa myös rivitanssin alkeiskurssi torstaina 4.9.2008 klo 18-19 Suoraman työväentalolla. Vetäjinä Hellevi Lahti ja Minna Nuutila. Kurssimaksu on 3 e tanssikerta. Rivitanssin jatkoryhmien tunnit jatkuvat sunnuntaisin klo 18-20 Suoraman työväentalolla. Totuttuun tapaan harjoitusaika on jaettu kahteen osaan, ensimmäinen 1 h 15 min tanssimme helpompia tansseja ja viimeiset 45 minuuttia haastavampia. Tuntijakoa on muutettu 15 minuuttia, jotta haastavampienkin osuudessa ehditään opettelemaan uusia tansseja. Ensimmäinen tanssikerta on 14.9.2008 ja ohjaajina toimivat Riikka Valli ja Mia Tiilikainen. Koko tanssikerta maksaa 4 e, halutessaan voi osallistua ensimmäiseen osioon maksamalla 3 e. Rivitanssiyhdistyksen ylimääräinen jäsenkokous pidetään 5.10.2008 Suoraman työväentalolla klo 18.30-19.00. Kokouksen aiheena on yhdistyksen sääntömuutos 2 varsinaisen kokouksen osalta. Hallitus ehdottaa, että vuosittaisten kevät- ja syyskokousten sijasta pidettäisiin vain yksi vuosikokous keväisin. Lisäksi hallitus ehdottaa, että kokouskutsut voi tarvitessa lähettää myös sähköpostitse. Nämä muutokset vaikuttavat kohtiin 9, 10 ja 11. Jos sääntömuutos hyväksytään nykyisen hallituksen toimikausi jatkuu seuraavaan vuosikokoukseen vuoden vaihteen sijasta. Tervetuloa vaikuttamaan yhteiseen toimintaamme! Syksyn tapahtumia: Pirkanmaan Linedancers ry:n 10-v. juhla Swintillä Tampereella 30.8.2008 klo 17-24. Osoite: Sammon valtatie 10, Hakametsä, Tampere. Linedance Showdown järjestetään Hämeenlinnan kylpylähotelli Aulangolla 18-19.10.2008. Kuljetus tapahtumaan pyritään järjestämään osallistujamäärän mukaan. Hallitus |
|