Jäsenkirje 1/2005

<< Takaisin

HEI KAIKKI RIVITANSSIN YSTÄVÄT!

Kiitokset kaikille jäsenille kuluneesta tanssivuodesta 2004! Vuoden 2005 ensimmäinen jäsenkirje luo katsauksen sekä päättyneeseen että alkaneeseen vuoteen.

Vuosi 2004, erityisesti sen kevätpuoli, oli varsin tapahtumatäyteinen. Retkiä ja esiintymisiä riitti. Vierailimme niin Pohjanmaalla, Tukholman satamassa rivitanssiristeillen kuin Get in Line -kisoissakin. Syksyn tanssit aloitettiin jälleen uudella toimintamuodolla, kun Varsamäestä löytyi tanssiin sopiva lato. Latotanssit saavat ehdottomasti jatkoa ensi kesänä, sen verran mukava tunnelma tallinylisillä oli. Alustavien suunnitelmien mukaan latotanssien ajankohtaa aikaistetaan alkukesään niin, että kevään aikana tanssitut tanssit ovat vielä tuoreessa muistissa. Asiasta lisää tulevissa tiedotteissa.

Yhdistyksen omat kotisivut, osoitteessa www.kangasalanrivitanssi.net, ovat avautumisensa jälkeen toukokuun alusta alkaen tasaisesti kasvattaneet suosiotaan. Vuoden 2004 aikana kävijöitä oli yhteensä 1330, huippuja olivat marras- ja joulukuu, 220 käyntiä/kuukausi. Tanssikaudella sivuja päivitetään säännöllisesti noin kaksi kertaa viikossa. Sivuilta saa muun muassa ajantasaisen tiedon eri kursseilla opetetuista tansseista. Ja vaikka opetetun tanssin nimi ei opetuskerralla jäisikään mieleen, löytää tanssin nimen ja lakanan nettisivulta päivämäärän perusteella, ”opetetut tanssit” -linkin alta. Tanssin nimi toimii linkkinä tanssilakanaan. Toiveita ja kommentteja sivuston kehittämisestä otetaan mielellään vastaan. Palautetta voi laittaa vaikkapa osoitteeseen tiinakivinen@hotmail.com

VAKIOVUOROT

Yhdistyksen sunnuntaivuorot alkavat 9.1. viime syksystä tutulla aikataululla: kello 17-18 helpot ja keskitason tanssit sekä kello 18-19.30 keskitason ja sitä haastavammat tanssit.

Kangasala-Opisto alkaa keskiviikkona 12.1. kello 18.30-19.30 alkeet ja 19.30-20.30 jatko. Opiston jatkokurssi jatkuu suhteellisen helpolla ohjelmistolla, kuten Opiston kurssilehtisessä tälle lukuvuodelle luvattiin. Haastetta on luvassa enemmän jälleen lukuvuoden 2005-2006 kurssilla.

Opiston talviloma on viikolla 9 eli keskiviikkona 2.3.ei tanssita.

Opiston kurssin viimeinen kerta on 6.4.

SUNNUNTAIT

Suomen country-tanssiohjaajien yhdistys, SCT ry, uudisti loppuvuodesta niin sanotut perustanssilistansa, jotka toimivat ohjaajien ohjenuorana sen suhteen mitä kannattaisi ehkä opettaa ja mitä ohjaajien eri puolilla Suomea toivotaan opettavan niin, että yhteisissä tapahtumissa kaikki sitten osaisivat samoja tansseja. Varsinkin alkuvuodesta sunnuntain tanssivuoroilla käydään uudistuneita tanssilistoja läpi, joten uusia tansseja on luvassa. Syksyn tanssikerrat menivätkin aika lailla vanhoja hyviä tansseja kertaillessa, joten ehkäpä ohjelmiston uudistaminen on ihan paikallaan.

Koska rivitanssiristeilylle on tänäkin vuonna lähdössä iso porukka, panostamme risteilyn lähestyessä erityisesti laivatanssien opettelemiseen ja kertaamiseen.

Pääsiäisviikonloppuna, sunnuntaina 27.3. ei tanssita, ei myöskään rivitanssiristeily-viikonloppuna, sunnuntaina 17.4.

Sunnuntaivuorot päättyvät 15.5.

Hinnat: Sunnuntaivuoron kertamaksut pysyvät samoina kuin syksylläkin eli kello 17-18 2,50€; 18-19.30 3,00€ ja 17-19.30 4,00€. Kausimaksu koko kevääksi on vastaavasti 30€, 40€ tai 50€.

Kevään tapahtumia:

Lauantaina 15.1. järjestetään Lahdessa, tarkemmin sanottuna Vääksyssä, hotelli Tallukassa PERINTEISEN RIVITANSSIN kilpailut. Yhdistys järjestää kuljetuksen (15€ eestaas/hlö), johon on vielä muutama paikka vapaana. Sisäänpääsyliput ostetaan ovelta ja ne kustantaa jokainen itse. Tapahtuma alkaa kello 13 ja iltajuhla kello 20 eli poispäin lähdetään puoliltaöin tai jo aikaisemmin, miten sovitaan. Lisätietoja saa osoitteesta www.countrylahti.com

Lauantaina 26.2. järjestetään Helsingissä rivitanssin huipputapahtuma, Masters in Line. Masters in Line on neljän huippurivitanssijan ja -tanssintekijän ryhmä, joten luvassa on mielenkiintoinen tilaisuus oppia ja nähdä uutta. Myös tähän tapahtumaan yhdistys on järjestämässä yhteiskuljetusta, johon vielä mahtuu mukaan. Kuljetuksen hinta on 15€, liput tapahtumaan maksavat 29€. Liput on hankittava etukäteen, joten ilmoittautumiset viimeistään sunnuntaina 9.1.! Lisää tietoa www.countrylines.fi/MIL

Perinteinen RIVITANSSIRISTEILY, Country Cruise 2005 järjestetään tänä vuonna 16.-17.4. Risteilyliput tulevat myyntiin tammikuussa, joten ehdit vielä varata paikkasi! Risteily on miniristeily Turku-Tukholma-Turku, lähtö on lauantaiaamuna ja paluu sunnuntaiaamupäivällä. Viime vuonna risteily maksoi kahden hengen hytissä (kallein vaihtoehto) 75 euroa/ henkilö aamiaisineen ja päivällisineen, ilman ruokailuja 49€. Viime vuoden tapaan yhdistys järjestää tapahtumaan edullisen yhteiskuljetuksen. Seuraa sivua www.boomingboots.fi

Risteilyä silmällä pitäen järjestetään ykh:t eli ylimääräiset kertausharjoitukset keskiviikkoina 13.4. kello 18.30-20.30. Harjoituksiin saa toki tulla vaikkei olisi risteilylle lähdössäkään.

Tapahtumiin voi ilmoittautua tanssikertojen yhteydessä tai Tiinalle 050-5391797 tai tiinakivinen@hotmail.com Ilmoittautumisten yhteydessä tai mahdollisimman pian sen jälkeen kerätään myös maksu kuljetuksesta.

Toukokuussa järjestetään perinteiset Get in Line - Rivitanssin SM-kilpailut, joiden ajankohtaa ei ole vielä julkistettu. Lähdetään sinnekin porukalla, mikäli intoa ja lähtijöitä riittää.

Rivitanssitapahtumia löytyy lisää sivulta www.rivitanssi.net

Yhdistyksen syyskokouksessa päätettiin lähteä mukaan yhteispirkanmaalaiseen rivitanssi-hankkeeseen, jonka tarkoituksena on järjestää yhteisiä tanssi-iltoja noin kerran kuussa niin, että kukin yhdistys olisi vuorollaan järjestely- ja vetovastuussa. Aloite on tullut Ylöjärven tanssiporukalta. Mikäli muut pirkanmaalaiset yhdistykset lähtevät mukaan, hanketta käynnisteltäneen kevään aikana. Tarkempia tietoja tästäkin tulevissa tiedotteissa.

Kangasalan Rivitanssiyhdistys toivottaa jäsenilleen

RYTMIKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2005!

terveisin,

Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen hallitus

KEVÄÄN 2005 TAPAHTUMAKALENTERI TIIVISTETTYNÄ:

  • tammikuu: SU 9.1. sunnuntaivuorot alkavat, KE 12.1. Opiston kurssit alkavat, LA 15.1. Perinteisen Rivitanssin kilpailut Lahdessa
  • helmikuu: LA 26.2. Masters in Line Helsingissä
  • maaliskuu: KE 2.3. Opiston talviloma, SU 27.3. pääsiäinen, ei sunnuntaivuoroja
  • huhtikuu: KE 6.4. Opiston kurssit päättyvät, KE 13.4. risteilypreppaus klo 18.30-20.30, LA-SU 16.-17.4. Country Cruise 2005 (sunnuntaina ei tanssita)
  • toukokuu: SU 15.5. sunnuntaivuorot päättyvät

KANGASALAN RIVITANSSIYHDISTYKSEN HALLITUS VUONNA 2005:

puheenjohtaja: Janne Kivinen

jäsenet: Mervi Lehtinen, Ritva Ruotsalainen, Mia Tiilikainen, Riikka Valli

<< Takaisin