Jäsenkirje 1/2004

<< Takaisin

TERVEHDYS KAIKKI RIVITANSSIN YSTÄVÄT!

Kiitokset kaikille jäsenille kuluneesta tanssivuodesta 2003! Piskuinen yhdistyksemme on kasvanut komeasti ja innokas buutsien pauke on kuulunut Suoraman Työväentalolta voimallisempana kuin koskaan. Yhdistyksen hallitus on alkaneen vuoden tapahtumia ja ohjelmaa suunnitellessaan pyrkinyt varmistamaan, että tanssitilaisuuksia riittää jatkossakin. Ohjelmassa on jotakin uutta ja jotakin vanhaa ja - PALJON TANSSIA!

VAKIOVUOROT

Tanssivuosi 2004 alkaa jo tiistaina 6.1. loppiaistanssien merkeissä kello 18-20 Suoraman Työväentalolla.

Sunnuntaivuorot alkavat 11.1. viime syksystä tutulla aikataululla: kello 17-18 helpommat tanssit ja 18-19.30 keskitason ja sitä haastavammat tanssit.

Kangasala-Opisto alkaa keskiviikkona 14.1. kello 18.30-19.30 alkeet ja 19.30-21.00 jatko.

Huom! Opiston tuntia ei ole keskiviikkona 10.3., vaan tämä kerta siirtyy pidettäväksi 14.4. Opiston talviloma on viikolla 9 eli keskiviikkona 25.2. ei tanssita.

SUNNUNTAIT

Sunnuntain vuoroille pyritään jatkossakin aina silloin tällöin saamaan vierailevia ohjaajia. Lisäksi uutuutena kevään aikana kolmena sunnuntaina normaalin tanssivuoron sijaan on vapaata tanssia kello 17-19.30, mikä tarkoittaa opittujen tanssien tanssimista lyhyellä kertauksella ja toivetansseja. Vapaatanssi-sunnuntait ovat 1.2., 14.3. ja 4.4.

Rivitanssiristeily-viikonloppuna, sunnuntaina 25.4. ei ole tanssia.

Kevätkauden päättäjäiset ovat sunnuntaina 23.5. tanssimaratonin merkeissä kello 14-19. (Siihen mennessä yhdistyksen hallitus on toivottavasti jo keksinyt, miten välttää kesäkauden rivitanssivieroitusoireet.)

Hinnat: Kertamaksut pysyvät samoina kuin syksylläkin eli kello 17-18 2,50€; 17-18.30 tai 18-19.30 3,00€ ja 17-19.30 4,00€. Kausimaksu koko kevääksi on 50€, johon sisältyy myös maraton sekä vapaatanssi-sunnuntait, yhteensä 19 tanssikertaa.

Kertamaksuna vapaatanssi-sunnuntait maksavat 2,00€.

KEVÄÄN 2004 TAPAHTUMIA:

KEVÄTKOKOUS

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous on sunnuntaina 14.3. kello 16.30 alkaen.

OSTOSRETKI

Lauantaina 20.3. lähdetään porukalla Pohjanmaalle ostoksille. Tarkempi määränpää on Koskenkorva ja siellä Jari Mäki Oy, joka myy erilaisia Western-henkisiä ja –aiheisia tuotteita. Tuotevalikoimaan pääsee tutustumaan esimerkiksi netissä osoitteessa www.jarimaki.fi. Tanssivuoroilla työväentalolla on myös nähtävillä tuotekuvasto. Matkaan olisi tarkoitus sisällyttää mahdollisesti vierailu jonkin matkan varrelle sattuvan tanssiyhdistyksen harjoituksiin. Neuvottelut asiasta ovat kesken. Retki-ilmoittautumisia otetaan vastaan hetimmiten vuoden alusta ja sitovat ilmoittautumiset on oltava helmikuun loppuun mennessä, jotta voidaan varata sopivan mittainen kuljetusvaunu.

RIVITANSSIRISTEILY (24.-25.4.):lle on tänäkin vuonna lähdössä Kangasalta iso porukka, johon mahtuvat mukaan kaikki halukkaat. Risteilyliput tulevat myyntiin tammikuussa, joten ehdit vielä varata paikkasi! Risteily on miniristeily Turku-Tukholma-Turku 24.-25.4., lähtö on lauantaiaamuna ja paluu sunnuntaiaamupäivällä. Viime vuonna risteily maksoi kahden hengen hytissä (kallein vaihtoehto) 75 euroa/ henkilö. Hintaan sisältyy ohjelmapalveluiden lisäksi meriaamiainen ja päivällinen seisovasta pöydästä. Viime vuoden tapaan yhdistys järjestää tapahtumaan edullisen yhteiskuljetuksen. Mikäli haluat mukaan risteilylle, ILMOITTAUDU TIINALLE 050-539 1797.

Risteilyä silmällä pitäen järjestetään ykh:t eli ylimääräiset kertausharjoitukset (ei siksi, että se olisi tarpeen, vaan siksi että tanssiminen on kivaa!) keskiviikkoina 21.4. kello 18.00-20.00. Harjoituksiin saa toki tulla ja toivotaan kaikkia jäseniä huolimatta siitä, onko lähdössä risteilylle vai ei.

GET IN LINE – RIVITANSSIN SM-kilpailut järjestetään Helsingissä 15.-16. toukokuuta. Lauantaina 15.5. lähdetään yhdessä kisapaikalle nuuhkimaan tunnelmaa. Yhdistys järjestää yhteiskuljetuksen tuohonkin tapahtumaan niin, että lauantai-aamuna lähdetään ja lauantai-iltana palataan. Kilpailusuoritusten lomassa on vapaata tanssia ja tanssinopetusta, joten päivän saa kulumaan ihan mukavasti. Mikäli haluat osallistua itse kilpailuun, kysy lisätietoja Tiinalta.

MUITA RIVITANSSITAPAHTUMIA:

Ikaalisten Kylpylässä järjestetään kantritapahtuma lauantaina 7.2.

Ystävänpäivänä, lauantaina 14.2. järjestetään Velaatta-kantri, Teiskossa.

Lähdetään näihin tapahtumiin yhdessä mikäli halukkaita on ja sovitaan kyydeistä lähtijöiden määrän mukaan tapauskohtaisesti.

MUUTA UUTTA!!!

YHDISTYKSEN PAITAPUSEROT: Tammikuun aikana tulee sovitettavaksi yhdistyksen logolla (pieni, brodeerattu, edessä) varustetut paitapuserot. Yhdistys maksaa brodeerauksen, joten puseron hinnaksi tulee 30 euroa/kappale. Kaikki värimallit on nähtävänä ja kaikki koot sovitettavissa tanssivuorojen yhteydessä. Tilaukset tammi-helmikuun aikana!

LINEDANCER MAGAZINE: Yhdistys on tilannut Linedancer Magazine –lehden, jonka tuorein numero on luettavissa tanssivuorojen yhteydessä. Vanhempia numeroita voi lainata kotiin viikon laina-ajalla. Lehdessä on muun muassa tanssi- ja levyarvosteluja, suosikkitanssilistoja, tekniikkapalsta, juttuja tanssitapahtumista, tanssilakanoita ynnä muuta.

NETTISIVUT: Alkaneen vuoden aikana yritetään luoda yhdistykselle oma kotisivu Internetiin. Hankkeen etenemisestä tiedotetaan myöhemmin siten kuin aihetta on.

RIVITANSSI.NET: Netissä on avattu uusi, suomalainen rivitanssin keskustelufoorumi osoitteessa www.rivitanssi.net. Tällä sivulla on myös tapahtumakalenteri. Ehdottomasti paras suomalainen rivitanssisivusto on osoitteessa www.westerndancers.fi, jossa varsinkin linkkikokoelma on kattava. Osoitteessa www.countrylines.fi myydään mm. musiikkia ja tanssikenkiä.

Kangasalan Rivitanssiyhdistys toivottaa jäsenilleen

VAUHDIKASTA VUOTTA TANSSILATTIALLA!

terveisin,

Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen hallitus

KEVÄÄN 2004 TAPAHTUMAKALENTERI TIIVISTETTYNä:

  • tammikuu: TI 6.1. loppiaisrivitanssit klo 18-20, SU 11.1. sunnuntaivuorot alkavat, KE 14.1. Opiston kurssit alkavat
  • helmikuu: SU 1.2. vapaata tanssia klo 17-19.30, LA 7.2. kantritapahtuma Ikaalisten Kylpylässä, LA 14.2. Velaatta-kantri, KE 25.2. Opiston talviloma
  • maaliskuu: KE 10.3. Opiston vuoroa EI ole, SU 14.3. vapaata tanssia klo 17-19.30 ja kevätkokous 16.30, LA 20.3. Koskenkorva-ostosretki
  • huhtikuu: SU 4.4. vapaata tanssia klo 17-19.30, KE 14.4. viimeinen Opiston vuoro, KE 21.4. risteilyreenit klo 18-20, LA-SU 24.-25.4. kantriristeily (sunnuntaina ei tanssita työppärillä)
  • toukokuu: LA 15.5. GET IN LINE/Rivitanssin SM-kisat Helsingissä, SU 23.5. maraton – kevätkauden päätös klo 14-19

KANGASALAN RIVITANSSIYHDISTYKSEN HALLITUS VUONNA 2004:

puheenjohtaja: Janne Kivinen

jäsenet:Minna Prusi, Mia Tiilikainen, Riikka Valli, Anu Vähäniemi

<< Takaisin