Jäsenkirje 1/2003Hei kaikki rivitanssin ystävät!Uusi vuosi ja uudet tanssit! Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen vuoden 2003 ensimmäinen jäsenkirje luo katsauksen kuluneeseen, yhdistyksen ensimmäiseen toimintakauteen sekä tiedottaa tulevan kevätkauden toiminnasta. Vuoden 2002 päättyessä päättyi myös Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen ensimmäinen toimintakausi. Yhdistyksessä oli vuoden 2002 lopussa 44 jäsentä. Yhdistys perustettiin huhtikuussa 2002 ja sen tarkoitukseksi määriteltiin rivitanssi-tilaisuuksien järjestäminen Kangasalla. Tätä tarkoitusta yhdistys on toteuttanut: Suoraman Työväentalolla on ehditty tanssia jo kolmisenkymmentä kertaa. Yhteistyö Kangasala-Opiston kanssa on sujunut varsin hyvin. Yhdistyksellä on opiston kurssien ohella ollut koko ajan oma tanssivuoro sunnuntai-iltaisin. Tanssijoita on riittänyt sekä opiston että yhdistyksen vuoroille. Yhdistys on ”kotiutunut” Suoraman työväentalolle, jonka tilat ovat paitsi edulliset niin myös varsin sopivat yhdistyksen tarkoituksiin. Ahkeran tanssimisen lisäksi ensimmäisen toimintakauden merkkitapauksiin kuuluu ehdottomasti yhdistyksen ensimmäinen julkinen esiintyminen, joka poiki heti seuraavan esiintymistilaisuuden! Joulukuussa järjestettiin myös tanssimaraton, jolloin viiden tunnin aikana tanssittiin 42 tanssia 18 tanssijan voimin. Tämä kertoo paitsi tanssi-innostuksesta myös siitä, että paljon tansseja on opittu! Maratonista saatiin niin paljon hyvää palautetta, että sellaisia järjestetään varmasti myös jatkossa. Rivitanssin ystäville hyvä uutinen on se, että alkanut vuosi, yhdistyksen toinen toimintakausi, näyttää varsin toiminnantäyteiseltä ja tapahtumarikkaalta: Sunnuntain tanssivuoro laajenee 2½ -tuntiseksi niin, että ensin tanssitaan tunti (klo17-18) helpompia tansseja ja sen jälkeen noin puoli kahdeksaan asti hieman vaativampia tansseja. ”Helppojen tanssien tunnin” tarkoituksena on madaltaa kynnystä mukaantuloon sekä uusille harrastajille että sellaisille, jotka eivät ehtineet säännöllisesti käydä tanssimassa. Mukaan toivotaan sekä vanhoja että uusia jäseniä! Ensimmäinen tanssikerta on 12. tammikuuta Suoraman työväentalolla. Almanakkaan kannattaa hyvissä ajoin merkitä seuraavat tapahtumat: Kevään tanssimaraton on suunniteltu pidettäväksi sunnuntaina 23. maaliskuuta klo 14-19 Suoraman työväentalolla. Rivitanssikevään ehdoton kohokohta on 5.-6. huhtikuuta järjestettävä kantriristeily. Risteilyllä pääsee tanssimaan kellonympäri! Kangasalta on lähdössä jo 28 innokasta tanssijaa ja mukaan mahtuu edelleen! Risteilylle voi ilmoittautua yhdistyksen kautta. Yhdistys järjestää Turkuun ja takaisin bussikuljetuksen, joka pyritään rahoittamaan mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen varoista. Matkansa jo varanneiden pitäisi maksaa loppuosa matkan hinnasta (50e) maaliskuun alkuun mennessä. Kun risteilystä on toivuttu, on pian taas tilaisuus kopistella kantoja oikein urakalla. Yhdistys järjestää Kantritanssi-iltamat lauantaina 26. huhtikuuta eli viikko pääsiäisen jälkeen. Tapahtumapaikkana on Suoraman työväentalo. Meno alkaa kello 18 ja päättyy puoliltaöin. Tarkoituksena on kutsua vieraaksemme tanssiseura Villit Bootsit. Ohjelmassa olisi tanssin lisäksi hieman opetusta sekä mahdollisesti myös live-musiikkia. Ohjelmaideoita ja –ehdotuksia otetaan vastaan! Tässä yhteydessä mainittakoon kantriristeilyn ohella toinen merkittävä valtakunnallinen rivitanssitapahtuma: Get in Line, joka on perinteikäs rivitanssin SM-kilpailu. Se järjestetään tänä vuonna 17.-18.toukokuuta. Kilpasarjat jakaantuvat sekä tanssiuran pituuden että iän mukaan. Tapahtuma on hauska kokemus, vaikka ei itse haluaisikaan kilpailla, sillä yleisö pääsee tanssimaan sillä aikaa, kun tuomaristo pohtii paremmuusjärjestystä. Myös opetusta ja erilaisia rivitanssiin liittyviä ”työpajoja” on tarjolla. Get in Line –tapahtumaan tulee tuomareiksi ja opettajiksi kansainvälisiä huippunimiä, kuten Max Perry, joita kannattaa ehdottomasti mennä katsastamaan. Mikäli kiinnostusta ja lähtijöitä riittää, niin järjestellään vaikka kimppakyytejä täältä Kangasalta. Tapahtumasta lisää nettiosoitteessa: www.westerndancers.fi. Yhdistyksen logolla ja tanssiaiheisella kuvalla varustetut t-paidat on tarkoitus saada painoon heti alkuvuodesta. Niitä tullaan painamaan kysynnän mukaan, joten muista tilata omasi! Yhdistys ottaa mielellään vastaan ideoita, toiveita ja ehdotuksia siitä, millaista toimintaa halutaan. Yhteyttä voi ottaa yhdistyksen ”tanssivastaavaan” Tiinaan joko sähköpostitse tiinakivinen@hotmail.com tai puhelimitse 050-539 1997. Tiina vastaa mielellään myös kaikkiin yhdistyksen toimintaa koskeviin kysymyksiin. Mikäli haluat nimesi poistettavan yhdistyksen jäsenrekisteristä, ilmoita myös siitä Tiinalle. Toiminnasta tiedotetaan Kangasalan Sanomien Seurat toimivat –palstalla sekä sähköpostitse niille, joiden sähköpostiosoite on yhdistyksen jäsenrekisterissä. Seuraava jäsenkirje tulee kevätkesällä. Kangasalan Rivitanssiyhdistys toivottaa kaikille tanssinystäville RYTMIKÄSTÄ ja TANSSITTAVAA UUTTA VUOTTA 2003! terveisin, Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen hallitus YHDISTYKSEN TOIMINTAA KEVÄTKAUDELLA 2003:
YHDISTYKSEN HALLITUS VUONNA 2003: Janne Kivinen, puheenjohtaja (p. 040- 737 4001), Toikantie 2 C 24, 36 240 Kangasala Minna Prusi, Riikka Valli, Anu Vähäniemi, Tiina Kivinen (p. 050-539 1797) varajäsenet: Leena Huokonen, Helena Mansikkaoja, Päivi Rossi |
|