Jäsenkirje 1/2002

<< Takaisin

Hei kaikki rivitanssin ystävät!

Tässä hieman tietoa Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen toiminnasta ja rivitanssimahdollisuuksista Kangasalla alkavalla syyskaudella.

SYKSYN TANSSIT

Elokuun puolivälistä, keskiviikosta 14.8. alkaen, kopistellaan kantoja Suoraman Työväentalolla kaksi kertaa viikossa:

keskiviikkoisin klo 19-20.30 ja

sunnuntaisin klo 18-19.30.

Näillä vuoroilla tanssitaan viime vuoden Kangasala-opiston kurssilaisille ja Ruutanan Seisakkeen ryhmälle tuttuja tansseja sekä opetellaan uusia. Mukaan pääsee hyvin, vaikkei kesän aikana olisi tanssimassa käynytkään. Eikä huolta vaikkei molempina päivinä joka viikko pääsisikään, sillä mikäli keskiviikkona opetellaan uusi tanssi niin sama tanssi on uutena myös sunnuntaina. Vaikka muutama tanssikerta jäisikin väliin, rohkeasti vain takaisin riviin! Vanhatkin tanssit aina kerrataan ja, kun peruskuviot hallitsee, on uuden oppiminen koko ajan helpompaa ja nopeampaa.

OPISTON KURSSIT

Systeemi hieman muuttuu Kangasala-opiston lukukauden alkaessa rivitanssin osalta keskiviikkona 11.9., jolloin yhdistyksen keskiviikon vuoro jää pois ja opiston kurssit tulevat tilalle.

Tällä tietoa opiston ohjelmassa on sekä rivitanssin alkeis- että jatkokurssi: alkeiskurssi keskiviikkoisin 18.30-19.30 ja jatkokurssi 19.30-21.00, paikkana Suoraman Työväentalo. Tiedot kannattaa tarkistaa elokuun aikana jakoon tulevasta Kangasala-opiston ohjelmalehtisestä.

Alkeiskurssi sopii paitsi tietysti niille, jotka eivät ole aiemmin tanssineet rivitansseja, myös niille, jotka haluavat vielä vahvistaa perustaitojaan. Tämänvuotisen alkeiskurssin sisältö poikkeaa jonkin verran viimevuotisesta, joten uusia tansseja on luvassa kaikille. Houkutelkaa myös MIEHET mukaan kurssille ja rivitanssin pariin!

Jatkokurssi sopii niille, jotka hallitsevat rivitanssin perusteet ja haluavat lisää haasteita rivitanssin parissa. Jatkokurssilla tanssitaan pääasiassa vaikeusasteeltaan keskitason tansseja, välipaloina toki myös helppoja sekä taitojen karttuessa myös haastavia tansseja.

YHDISTYKSEN OMA VUORO SUNNUNTAISIN

Opiston kurssien ohella jatkuu yhdistyksen oma vuoro sunnuntaisin. Sunnuntaisin tanssitaan viime vuoden opiston kurssilaisille ja Ruutanan Seisakkeen ryhmälle tuttuja tansseja sekä opetellaan tietysti myös uusia. Opiston kurssit ja yhdistyksen sunnuntaivuoro ovat toisistaan erilliset, vaikkakin toki tukevat toisiaan. Eli sunnuntaisin voi käydä tanssimassa, vaikka ei opiston kursseille osallistuisikaan ja päinvastoin.

Tulikohan tuo nyt selväksi? Ellei, niin lisätietoja saa Tiinalta numerosta 050-539 1797.

HINNAT

Yhdistyksen järjestämän tanssikerran (1,5 tuntia) hinta on 3,50 euroa. ”Lukukausimaksu” kaikkiin yhdistyksen omiin syksyn vuoroihin (n. 20 kertaa) on 40 euroa. Maksut vahvistetaan yhdistyksen syyskokouksessa 4.9.2002.

Opiston kurssimaksut voi tarkistaa opiston esitteestä.

MUUTAMA ASIA VIELÄ

Hyvä uutinen on se, että syksyn tansseihin saamme todennäköisesti teknistä parannusta mikrofonin muodossa.

Syksyn kantritapahtumista ja tanssimahdollisuuksista muualla Pirkanmaalla ja Suomessa lähetetään lisätietoa heti, kun sitä on saatavilla.

Laittakaa kuitenkin jo nyt kalentereihinne rivitanssivuoden ehdoton kohokohta eli kantriristeily, Country Cruise 2003, joka on ensi vuonna 5.-6. huhtikuuta. Kaikki sinne!

YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS

Ohessa myös kokouskutsu Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen syyskokoukseen 4.9.2002 klo 18.30. Kokouksessa käsitellään syyskokouksen sääntömääräiset asiat. Mikäli haluatte jonkin asian kokouksen käsiteltäväksi, esimerkiksi ideoita yhdistyksen toimintaan, ilmoittakaa siitä mahdollisimman pian jollekin nykyisen hallituksen jäsenistä (nimet ja yhteystiedot liitteenä).

Kokouksen jälkeen tanssitaan klo 20.30 asti.

TERVETULOA TANSSIMAAN! NÄHDÄÄN RIVISSÄ!

tanssiterveisin,

Kangasalan Rivitanssiyhdistyksen hallitus

SEISAKKEEN RYHMÄLLE!

Lisäselvennyksenä oheiseen jäsenkirjeeseen teille, jotka kävitte tanssimassa Ruutanan Seisakkeella:

Sunnuntaisin yhdistyksen vuorolla tanssitaan nimenomaan Seisakkeella kautta aikain opittuja tansseja eli sunnuntaivuoro on jatkoa sille, mihin jäimme Seisakkeella. Kaikki vanhat tanssit tulevat aikaa myöten kerratuiksi. Mutta koska ryhmään liittyy nyt uusia ihmisiä, joille monet Seisakkeen vanhat tanssit eivät ole tuttuja, vanhoja tansseja täytyy kertailla vähitellen. Siis kärsivällisyyttä.

Toisaalta uskon, että myös te haluatte oppia ihan uusiakin tansseja, joten aika ajoin opetan kaikille uusia tansseja.

Vanhoja Seisakkeella opittuja tansseja ei siis unohdeta, vaan ne ovat ”ohjelmistossa” edelleen.

Nähdään Suoramalla!

t. Tiina

<< Takaisin